12. huhtikuuta 2015

Ruusunmekko ja Liebster award -haaste

Ruusumekko potkaisi minua Liebster Award -haasteella. Olin varmaan sen tarpeessa. Kiitos <3

Haasteen ajatuksena on tehdä tutuksi blogeja, joissa on alle tuhat lukijaa. Ensin vastataan haastajan keksimiin 11 kysymykseen ja sitten keksitään uudet 11 kysymystä ja vastaavasti laitetaan haaste eteenpäin (5-) 11 bloggaajalle. 
Haasteen jakaminen lienee minulle haastavin osio. Jos joku tuntee poltetta haasteeseen, niin ota oma-aloitteisesti kirjoituksestani koppi ja pidä hyvä kiertämässä. Kysymykset löytyvät julkaisun lopusta.
 
 


1. Mistä sait innostuksen puutarhan perustamiseen?

Innostus on ollut jo pitkään. Syntymäkodista saakka on kipinä kulkenut mukana. Kaupunkiasuminen kärjisti tilanteen niin, että pakottava tarve löytää asunto tai kesäpaikka, jossa voisi puuhastella puutarhan parissa. Onneksi viimein tätini vinkistä löytyi mökki, jossa itsensä toteuttaminen on mahdollista.
 


2. Mistä vuorokauden ajasta pidät eniten puutarhassasi?

Aikaiset aamut ja myöhäiset illat ovat parhaita. Jos pitää valita vain yksi niin aamuihin kääntyy valinta. Ilma on niin raikas yön jälkeen. Kosteus kasvien lehdillä tuo oman lisänsä, mutta ennen kaikkea tuoksut ovat aistittavissa parhaiten viileiden, usein tuulettomien aamuhetkien aikaan. Rauhallisuus, lintujen laulu ja edessä oleva hieno päivä rauhoittavan, nautinnollisen ympäristön keskellä - elämältä ei voi enempää toivoa.
 
 


3. Oletko joskus löytänyt uuden, mieluisan kasvin ystäväsi yllyttämänä ja mikä se on?

Niitä on valtavasti, siis kymmeniä, ellei satoja. Minkähän nostaisin ylitse muiden? No tietenkin - lumikki, Sanguinaria canadensis. Vaikka puutarha-alan ammattilainen olenkin niin Lumikki on ollut minulle vain satuhahmo. Suosittelen tutustumaan upeaan kasviin, joka mahtuu pienelläkin pihalle. Toisena nappaan listalle kehtolehden, joka huonekasvina on tuttu monillekin. Tämä poikkeuksellinen huonekasvi tuntuu nauttivan Suomen talvestakin, kun jo useamman vuoden on pulskasti voinut perennapenkissä. Kiitos Arjalle Nurmekseen taimista ja asiaan perehdyttämisestä. Olen jakanut iloa jo useammalle eteenpäin.
 
 


4. Mikä on puutarhasi paras tuoksu?

Nyt on paha aika vastata tämmöisiin kysymyksiin, kun on talven kärvistellyt kaupungissa. Hyvätkin asiat unohtuvat tai hautautuvat kaiken muun alle. Joku valkokukkainen neilikka tuoksuu kovin hyvälle ja jaksaa kukkia kivikon reunassa pitkään houkutellen myös yöperhosia ja kiitäjiä. Puista odotan palsamipoppelin tuoksua. Sain juurivesoja isältäni ja muutama taimi on nyt kokeilussa metsän reunassa, jos alkaisivat minun kanssa viihtymään. Tämä siis juurivesaviidakon uhallakin, niin mahtava on tuoksu, joka tästä lehtipuusta lähtee.



5. Missä kohtaa kropassasi tuntuu eniten puutarhassa puurtaminen?

Kyllä se kaikkineen eniten korvien välissä tuntuu niin hyvässä kuin pahassakin. Kun asiat eivät etene riittävällä nopeudella tai kuten on ajatellut, niin tottahan se ottaa korvien väliin. "Valmista" pitäisi syntyä, että jää nauttimiselle enemmän aikaa. Tontti on sen verran suuri ja haastava, että valmistumisesta ei ole välitöntä vaaraa, mutta edes palanen kerrallaan, ja eihän puutarha koskaan ole valmis. Osa viehätystä katoaisi, jos ei uutta voisi suunnitella ja rakentaa koko ajan. Positiivinen vaikutus heijastuu kaikkeen. Puutarha ja mökkielämä tasapainottavat konttoriduuneja ja talven kaupunkiasumista. Tuskin jaksaisin ilman tätä kausivaihtelua ja akkujen lataamista puutarhassa luonnon keskellä. Ruumiillinen rasitus on vain tervetullut lisä. Läski lähtee ja hyötyliikunnasta jää jotain näkyvääkin jäljelle puutarhaan :)



6. Oletko osallistunut Avoimiin puutarhoihin esittelemällä puutarhaasi tai vierailemalla jonkun toisen puutarhassa?

Avoimet puutarhat ovat toistaiseksi jääneet väliin. Omapuutarha ei ole esittelykuntoinen ja muiden puutarhoihin en ole päässyt tutustumaan, kun on aina ollut jotain muuta sovittuna. 



7. Mikä on tulevan kasvukauden mieluisin suunnitelmasi?

Kaikesta nurmikkoon viittaavasta on päästävä eroon. Tämän piti tapahtua jo viime vuonna, mutta toisin kävi. Kiveyksiä ja istutuksia tulee tilalle. Niin ja toivottavasti myös pari pientä lampea, että saan vesikasveille otolliset olosuhteet ja kenties kalojakin hankituksi, jos altaista saadaan riittävän syviä.



8. Jätätkö jonkin perinteisen puutarhatyön tekemättä?

Kanttaaminen, haravoiminen, puiden ja pensaiden leikkaaminen on todella vähäistä. Kompostoiminen on ollut toistaiseksi "pannassa" ihan vain saamattomuuttani. Epämääräinen läjä puutarhajätettä ei tarhurin silmiä hivele, vaikka sen vieressä kasvava raparperi varmaan nauttiikin tilanteesta. Pitää ensin rakentaa jokin kehikko, johon voin alkaa keräämään kaikkea maatuvaa kamaa puutarhasta. Tänä kesänä kokeilen joltakin osin sitä, että levitän perennojen lehtiä ja kukkavanoja jollekin alueelle perennapenkkien katteeksi. Siellähän ne maatuvat ja osaltaan parantavat maata. Huomasin, että sammal on alkanut varsin agressiivisesti valtaamaan metsäisen puutarhani multapintoja ja kate auttaa tässäkin asiassa.
 



9. Millä tavalla teet puutarhaunelmia?

Yritän ainakin tehdä unelmia hyvin monella tavalla. Sosiaalinen media on iso osa puutarhaunelmiani, toki myös työtäni. Jos pystyn edistämään puutarhan ilosanomaa ja rohkaisemaan toisia harrastajia tai aloittamista harkitsevia puutarhan pariin, niin se on parasta unelmaa minulle. Pyrin myös toimillani tukemaan sitä, että hienot puutarhat, näyttelyalueet, taimistot ja myymälät saavat kävijöitä ja yrittäjät asiakkaita. Siitä hyötyy ihan jokainen ja siinä sivussa Suomen puutarhakulttuuri. Omalla mökilläni unelmia syntyy sitä tahtia, että en saa niitä toteutumaan. Pitäisi olla monta palkoillista toteuttamassa niitä, mutta siinä kohtaa tuleekin ongelma. Vierasta on paha päästää hoitamaan tai rakentamaan omaa "lastaan" :) 



10. Mistä olet erityisen ylpeä puutarhassasi?

Ylpeä olen siitä, että rinnetontilla on kalliota ja paljon luonnonkiveä omasta takaa. Isoja ja pienempiä kiviä on joka puolella. Kiviin ihastuin tontissa ja niitä aion vaalia ja käyttää hyvin monella tapaa puutarhan rakenteissa. Olen ylpeä myös siitä, että olosuhteet vaihtelevat kuivasta paahdealueen kalliosta kosteaan varjoiseen savikkoon. Mikä sen parempi paikka kasvihullulle tehdä unelmistaan totta, kun kasvuolosuhteista löytyy jo luonnostaan hyvin laaja kirjo, jota voi rakentamisen ratkaisuilla täydentää.



11. Minkä annat neuvoksi puutarhaystävällesi?

Älä haali ihan kaikkia perennoja pihallesi, mitä tarjotaan tai ainakin osoita malttia ja kokeile niitä jossakin "ei niin kriittisessä paikassa" ennen kuin istutat kokelaat paraatipaikalle. Tulet yllättymään, mihin joistakin kasveista on. Voi lähteä lapasesta, nimimerkillä kokemusta on. Kivikkokilkka tuntuu viihtyvän ja leviää useamman neliön kasvukaudessa muun perennakasvuston aluskasvina. Tämä on sinällään varsin harmitonta, mutta monivuotisista ruohovartisistanlöytyy niitäkin, jotka paikoilleen asetuttuaan poistetaan lähinnä kaivinkoneella... Toisia harrastajia kannattaa kuunnella herkällä korvalla, sillä jaetut kokemukset auttavat välttämään monia karikoita.


  

Avoin haaste


Jätän haasteen avoimeksi kaikille puutarhablogaajille, jotka kokevat poltetta osallistua tähän hienoon tapaan tuoda puutarha-ajatuksia ja vinkkejä esille. Niin ja ohessa kysymykset haasteeseen tarttuville.

1. Mikä on suhteesi puutarhaan? Miten se sai alkunsa?

2. Minkälainen on unelmiesi puutarha?
3. Mistä hankit puutarhasi kasvit? Netistä, taimistoilta, myymälöistä, ulkomailta?
4. Mikä on puutarhasi mieleisin osa?
5. Pidätkö enemmän puutarhan aurinkoisista vai varjoisista osista?
6. Kuuluvatko sammaleet puutarhaasi?
7. Käytkö puutarhamatkoilla?
8. Tekisitkö jotain toisin puutarhassasi, jos aikaa olisi mahdollista kääntää taaksepäin?
9. Mikä inspiroi eniten ahertamaan puutarhassa?
10. Mitä vihreä ympäristö, luonto ja/tai puutarha sinulle merkitsevät?
11. Mitä aiot tehdä puutarhassasi tulevien vuosien aikana? Onko tiedossa suurempia muutoksia tai kenties isommat juhlat, jonka puitteena puutarhasi toimii?

Tervetuloa mukaan perustamaani Puutarhamatkailu - Garden Travel Finland ryhmään Facebookissa. 
http://www.facebook.com/groups/707141946042984/

Jaan puutarha- ja luontokuvia Suomesta ja maailmalta Instagramisssa. Tervetuloa seuraamaan ja jakamaan kokemuksia.
http://instagram.com/jaaniturunen

4. lokakuuta 2014

Kesä ja kärpäset meni, some on ja pysyy

Niin se vain kesä meni, enkä koneen ääreen kerennyt siinä määrin, että olisin saanut uusia blogijulkaisuja aikaiseksi. Syksy ja talvi tuovat oman rauhansa. Mökkikausi hiljenee ja viimein päättyy. Puutarha jää talvilevolle ja aikatauluttamaton vapaa-aika lisääntyy. Minulle tämä tarkoittaa aikaa kesän kuvien tutkimiseen, aikaansaannosten ja saamattomuuksien pohtimiseen sekä kirjoittamiseen. Kesällä tuli kuvattua ehkä aikaisempaakin enemmän, joten kuvapankki on kunnossa tulevia blogijulkaisuja ajatellen. Myös somessa tuli hengailtua sekä työn että vapaa-ajan merkeissä paljon. Tuloksia on nähtävissä, ja niitä tähän nyt listaan. 

Pinterest

 

www.pinterest.com/jaaniturunen

Henkilökohtaisen Pinterest tilini olen linkittänyt "Pihakuvia, ideoita, elämyksiä" otsikon alle blogini oikeanreunan sivupalkkiin. Pinterestillä on helppo koota itseään kiinnostavia kuvia tauluiksi ja samalla tulee luoneeksi muille käyttäjille puhuttelevia kuvakokonaisuuksia katseltavaksi.
www.pinterest.com/jaaniturunen


Työpaikan Pinterest löytyy nimellä RudusPiha. www.pinterest.com/RudusPiha

RudusPihan tauluissa käsitellään monipuolisesti pihakiveyksiä, muureja, reunuksia ja myös paljon muuta piharakentamiseen liittyvää. Työ jatkuu ja tarjonta tulee kehittymään edelleen.

Pinterest lisää edelleen suosiotaan. Bongasinpa Kotipuutarha -lehdenkin sieltä ja loputtomiin muita mielenkiintoisia sisällön tuottajia on mukana. www.pinterest.com/kotipuutarha



Instagram

 

http://instagram.com/jaaniturunen

Kuvanjakopalvelu Instagram on osoittautunut mielenkiintoiseksi välineeksi jakaa omia kuvia, mutta myös löytää muiden ihmisten jakamia kuvia. Kuvien löydettävyyttä parantaa se, että Instagram kuvia pääsee katselemaan hyvin monella eri sosiaalisen median sovelluksella, joita tuntuu tulevan koko ajan lisää kuin sieniä sateella. Käyttäjien vapaasti ideoitavissa olevat risuaidat, hästägit esimerkiksi muotoa #puutarha tai vaikkapa #Helsinki kokoavat kuvat sisältöjen mukaan tauluiksi ja parantavat tiettyä aihetta käsittelevien kuvien löydettävyyttä. Instagramin käyttäminen on helppoa ja nopeaa. Olen ehtinyt kesän aikana julkaisemaan sisältöä niin, että tuhannen kuvan raja menee rikki lähiaikoina.
Instagramissa olen mukana omalla nimelläni. instagram.com/jaaniturunen


Työpaikan Instagram löytyy nimellä RudusPiha, instagram.com/ruduspiha
RudusPiha Instagramissa tuodaan esille monipuolista piharakentamista, ideoita ja kivien käyttöä niin kotimaan kuin ulkomaisten kohteiden kautta.


Jos ei ole mahdollisuuksia lähteä lomamatkalle niin Instagram ja Pinterest korvaavat kyllä kovin mallikkaasti ja edullisesti kiireellä tehdyt äkkilähdöt. Kodin hankintojen suhteen tutustumisen tarjontaan voi aloittaa näillä välineillä mihin vuorokauden aikaan tahansa. Kuvien selaamiseen uppoutuu ja aika kulkee kuin siivillä. Koukuttavaa puuhaa, pitäkää varanne :)


Työblogi - ruduspihablogi.fi

 

http://ruduspihablogi.fi/?p=51

Muun someilun ohessa kirjoitan työblogia RudusPihablogi -nimellä. Työblogissa keskiössä on kivien käyttö piharakentamisessa. Autan kivien valinnassa, kerron suositeltavia, tuotteen luonteelle sopivia käyttötapoja helpottaakseni suunnittelijoiden valintoja ja myös asentamista. 

Moni asia vaatii prosessointia, jotta sen saa kirjoitettua ja vielä julkaistuakin. Tämä on haastavaa ja ottaa aikansa. Yhtälö hektisen työelämän arjen ja uuden luomisen välillä on taiteilua hetkessä. Merkittäviin irtiottoihin ei tunnu olevan mahdollisuuksia. Odotan itseltäni, että valmista pitäisi syntyä hetkessä. Rajallinen aika pakottaa kuitenkin sietämään hidastempoisuutta ja sitä, että asiat laahaavat ja etenevät omalla tahdillaan. Asioita on vietävä pikku hiljaa sinnikkäästi eteenpäin ja kun viimein pysähtyy arvioimaan aikaansaannoksiaan huomaa kuitenkin saaneensa varsin paljon aikaiseksi. Tämän havaitseminen on palkitsevaa, ja samalla huomaa, että pitäisi olla itseään kohtaan armollisempi.

3. toukokuuta 2014

Türin kukkamarkkinoilla Virossa, miltähän näyttää 2014?

Kukkamarkkinoille mars

Olen käynyt Türin kukkamarkkinoilla kahtena peräkkäisenä vuonna, 2013 ja 2012. Ajomatka Tallinnasta etelään on hieman reilut 100 kilometriä, matkaan menee noin puolitoista tuntia.  Reissut olen tehnyt tädin ja hänen miehensä kanssa. Mukavaa on ollut, nähtävää on riittänyt niin matkalla kuin perilläkin.

Olemme tehneet kahden yön reissuja. Yksi päivä messuilla ja kahtena päivänä on ehtinyt katselemaan kauppoja sekä mitä milloinkin aina on vastaan tullut. Tämä on sopinut meille parhaiten. Päiväiseltäänkin Türissä käy, mutta kiirehän siinä tulee ja matkan jälkeen on kovin väsynyt. Suosittelen vähintään yhden yön yöpymään Virossa, jolloin matka on jo huomattavasti nautinnollisempi levänneenä, ja ainainen tuli perseen altakin on poissa. 


Laaja valikoima ihan kaikkea

Kukkamarkkinoilla on tarjolla kasvien lisäksi paikallista ruokaa, kalusteita, vaatteita, normaalia markkinakrääsää pilvin pimein, musiikkia, käsitöitä, talonpoikaisantiikkia, taidetta ja, ja, ja. Ruokapaikkoja on paljon ja oluttakin saa. Mitäpä sitä ihminen muuta tarvitseekaan :)

Kansainvälinen suurtapahtuma

Tapahtuma on paisunut pienestä paikallisesta tapahtumasta kansainväliseksi suurtapahtumaksi. Väkeä riittää ja Suomestakin tänne mennään nykyään jo useilla kymmenillä busseilla. Tapahtuman kasvamisen myötä se on menettänyt jotain aitoudestaan ja viihtyisyydestään. Alkujaan kasvit ovat olleet lähistön asukkaiden omista penkeistään kaivamia siemen- tai jakotaimia, joita sitten on myyty tai vaihdettu muiden harrastajien kanssa. Nykyisellään naapuruston asukkaat ovat jääneet vähemmistöön kaupallisten myyntikojujen ollessa enemmistönä. Liikkeellä kannattaa olla varhain aamulla, jolloin käytävillä pääsee liikkumaan vapaasti ja tarjontaankin pääsee tutustumaan vuoroaan odottamatta. 

37. Türin kukkamarkkinat 2014

Suosittelen tapahtumaa lämpimästi, jos löytyy kiinnostusta puutarhaan, ja voi tänne mennä viettämään aikaansa muutenkin. Paljon pöljemmissäkin paikoissa voi päivänsä kuluttaa ;)

Vuonna 2014 tapahtuma järjestetään 16.-18.5. Tämän vuotiset kukkamarkkinat ovat jo 37. kerta, kun markkinat järjestetään. Oma keikkani Türiin saattaa jäädä väliin, sillä olen samaan aikaan menossa Latviaan tutustumaan paikallisiin kukkamarkkinoihin kaveriporukalla. Tosin paluumatkalla olisi mahdollisuus koukata vielä Türin kautta viime hetken hankintoja tekemässä. Saapa nähdä, miten meidän käy.

Lisätietoa tapahtuman sivuilta:
http://www.lillelaat.tyri.ee/ 


Vuoden 2013 tarjontaa kuvina



















































Vuoden 2012 tarjontaa kuvina