3. joulukuuta 2013

Kuokka maahan heti vai vasta myöhemmin?

Piha oli kesäkuun 2012 alussa varsin idyllinen ja perinteinen, joskin kovin vaatimaton. Suurin osa tontista oli enemmän tai vähemmän metsää. Paikoin oli havaittavissa avarampien alueiden umpeen kasvamista, sillä metsittyminen oli saanut edetä vapaasti. Hoidetumpaa aluetta oli varsin vähän. Nurmikon tai heinäisemmän alueen vähäisyyteen olin kovin tyytyväinen, sillä olin jo päättänyt hankkiutua heinikosta kokonaan eroon. 

Seinustalla takempana puskee ylös lehtiään muutamia pioneja ja etualalla on
sittemmin talveen menehtynyt vaaleanpunakukkainen ruusu.Tarha-alpia ja
kevätkaihonkukkaa riittää koko pitäjän tarpeisiin...


Rikkaruohoja vai perinneperennaa?

Vihreyttä pihassa kuitenkin riitti ja mielenkiinnolla seurasin, että mitä kasveja mistäkin nousee. Täytyy myöntää, että kasvien tunnistamisen kanssa tuli hankaluuksia heti kättelyssä. Rikkaruoho vai onko tämä sittenkin joku perenna? Opit ja kokemuksen kautta tutuksi tulleet kasvitkin tuntuivat kadonneen päästä. Asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen, että ei tieto mihinkään ollut kadonnut, sitä ei vaan yksinkertaisesti ollut koskaan ollutkaan :) Syy oli nimittäin siinä, että en missään vaiheessa ollut päässyt seuraamaan näiden kasvien vuodenaikaiskiertoa, jotta olisin pystynyt tunnistamaan kasvit jo heti kevään ensimmäisistä piipoista. Tämä sai suhtautumaan kaikkeen vihreään kovin varauksellisesti ja kasvillisuuta suojellen, jotta en tulisi tuhonneeksi mitään merkityksellistä ja säästämisen arvoista. 


Tässäpä sitä tunnistettavaa riittääkin. Tulppaaneja, poimulehteä, lemmikkiä,
mutta mitä muuta. Porkkanapuska vasemmalla piti mysteerinsä siihen saakka
kunnes ensimmäiset kukat ilmestyivät.
 
Mökin maalipinta aiheutti näppylöitä sekä värillään että huonokuntoisuudellaan.
Ensireaktio näihin hernepensaisiin oli kovin saman suuntainen, mutta sittemmin
olen oppinut tykkäämään näiden pirteästä vihreydestä, joskin valitettavan
usein härme pilaa kasvuston ja ilon jossakin vaiheessa kesää.




Virnaa täälläkin, lemmikkiä ja ahomansikkaa. Mutta on tässä jotain pensastakin,
joka sittemmin on tarkentunut pallohortensiaksi.
 
Lemmikkejä, ehkä lupiinia, vuokkoja, kieloja. 



 


Kuunliljaa ja jotain muuta. Isoin määrä jotain muuta tuntuu olevan kovin hyvä
valtaamaan alaa vähitellen, mutta varmasti. Syksymmällä keltaiset kukinnot
paljastivat kasvin piiskuksi, ilmeisesti tarhapiisku on kyseessä.

Metsää on saatava nurin

Into pihan muokkaamiseen oli heti alusta lähtien suuri. Onneksi pahimpien risukkojen raivaamiseen kului aikaa ja energiaa niin, että kasvit saivat olla aloillaan ja suuremmat pihanmuokkaushankkeet siirtyivät tuonnemmaksi. Varsin nopeasti kypsyi myös ajatus siitä, että isompia puita pitää saada vähennettyä paljon, jotta tontille pääsisi valoa ja ilmaa paremmin.  Puiden kaataminen tai paremminkin kaatamattomuus esti laajamittaisemman istutusalueiden perustamisen ja etenkin puuvartisten kasvien istuttamisen. Kovinkaan monelle puuvartiselle ei tuntunut olevan tilaa tai paikkaa, missä ne eivät olisi olleet puiden kaatamisen tiellä.


Malttamattomana tulin menneeksi jossakin määrin perä edellä puuhun ja hankin melkoisen liudan kasveja, etenkin perennoja, joita sitten yritin pitää hengissä valeessa ruukuineen päivineen. Kaikki kasvit eivät tästä kuurista tykänneet. Muistan ainakin joidenkin matalakasvuisten iiristen mädäntyneen. Oli sateinen kesä ja nämä olivat muiden kasvien katveessa siirteessä. Sitä eivät suoraa auringonvaloa kaipaavat kasvit kauaa sietäneet. Kantapään kautta suodattaen sopivina annoksina, jos ei muuten ole vastaanotin oikealla aaltopituudella.

Minä näen ensimmäisenä pelkkää virnaa. Kaunishan sekin on, mutta millä
kasvatan itseni sietämään sitä tai jopa tykkäämään? On se niin viheliäinen
hävitettävä ja hirttää kaiken muun...




Maltti oli valttia

Täytyy näin jälkikäteen sanoa, että onneksi minulla riitti malttia seurailla rauhassa, mitä kasveja mistäkin nurkalta nousee. Moni hieno puutarhan alkuperäiskasvi on sittemmin siirtynyt uuteen kohtaan kasvamaan ja jatkamaan elämäänsä. Näin ei olisi käynyt, jos olisin tilannut pikimmmiten puskutraktorin pyörähtämään tontille.

Edellisen omistajan toiveena oli hänen puutarhaperintönsä vaaliminen, ja sitä toivetta olen mielestäni kunnioittanutkin. Piha muokkaantuu vähän kerrassaan enemmän minun toiveiden ja näkemysten mukaiseksi, mutta olen koko ajan pyrkinyt hyödyntämään ja korostamaan tontin hienoimpia piirteitä, jotta paikan historia olisi läsnä uudistuksista huolimatta.