Näytetään tekstit, joissa on tunniste perennat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perennat. Näytä kaikki tekstit

3. maaliskuuta 2014

Paljasta pintaa

Maaperän ohjaamia ratkaisuja

Puutarhan toteuttaminen ja ratkaisujen ideoiminen ottaa aikansa. Puutarhani rakentamistani voisi kuvata prosessiksi, jossa palaset yksi toisensa jälkeen löytävät paikkansa. Tämä palapeli ei kuitenkaan ole mikään tavallinen palapeli, vaan tässä "palasen" alustalla on hyvinkin suuri merkitys lopputuloksen kannalta. Maaperä on varsin määräävässä asemassa, mihin suuntaan kehitys tietyllä osalla puutarhaa lähtee kulkemaan. Maisemasuunnittelijana minun pitäisi piirtää koko alueesta suunnitelma, tallentaa ajatukseni ja toiveeni planssille, ja edetä toteuttamisessa järjestelmällisesti laaditun suunnitelman mukaisesti. Mökin lähiympäristön suhteen aionkin niin toimia, mutta tästäkin huolimatta lopputuloksen kanssa käynee niin, että kovin suuretkin linjat voivat vielä muuttua toteutusvaiheessa. Ei siis mene niin kuin Strömsössä tämäkään homma, vaan asioita parsitaan kasaan sen mukaan, mitä yllätyksiä maaperässä vastaan tulee.

Tilanne mökin hankinnan jälkeen kesäkuussa 2012.




 

Haaveet jalostuivat matkan varrella paremmaksi todellisuudeksi

Hyvänä esimerkkinä tilanteen mukaan tarkentuvasta suunnitelmasta ovat nämä kolme kuvaa. Ylimmäisessä kuvassa on tilanne mökin ostamisen jälkeen. Kuvasin ensimmäisillä käyntikerroilla lähtötilannetta, jotta voisin myöhemmin arvioida tapahtunuttta muutosta. Haaveilin avarammasta näkymästä tontin yläosan männikköön ja kivikkoon, joten joitakin puita pitää saada nurin. Se oli hyvin selvää alusta lähtien. Muita ajatuksia ei tämän tontin osan kehittämisestä ollut juurikaan muodostunut. Jossakin vaiheessa ryhdyin haaveilemaan kivikkopuutarhan rakentamisesta huussin ja varaston välille. Hankkimani kasvit ohjasivat tekemään kivikosta perinteisemmän perennapenkin, mutta onneksi tilaa on vielä kivikkokasveillekin. 

Tilanne loppukesällä 2013, kun havahduin viimein tajuamaan, mitä sammalen
alla piileekään.

 

Pintaa esiin ja heti

Eräänä kauniina päivänä pihalla liikkuessani tajusin kuin salaman lyömänä, että sammalen allahan piilee varsin sileä kallio. Olisihan se pitänyt jo aikaisemmin tajuta, mutta ei vaan ollut pälkähtänyt asia mieleen. Poissa näkyvistä, poissa mielestä tuntui toimineen liiankin hyvin. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kalliohan täytyi saada näkyviin. Pidän kivistä ja kallioista ja eihän mitään näin suuremmoisen hienoa voi jättää sammalen alle piiloon. Siinä ei kauaa nokka tuhissut, että sain kuorittua kallion näkyviin.

Innostus toimii hyvänä kannustimena, mutta toisessa vaakakupissa ovat ympäri tonttia odottavat, osin keskeneräiset projektit. Voisikohan sitä tehdä yhden asian joskus kunnolla loppuun saakka ja sitten siirtyä vasta seuraavan projektin pariin... Onnistun toistuvasti huijaamaan itseäni sillä, että joku toinen työ on tärkeämpi saada alulle kuin toisaalla valmista. Tästä syystä puutarhaani ei ihan pian tulla näkemään osallistumassa avoimiin puutarhoihin. Raakile on raakile ja pääosin keskeneräistä puutarhaa ei minun luonnolla esitellä laajalle yleisölle, vaikka tässä asiasta avoimesti kirjoitankin.


Sipulikukkia, iriksiä, koristeheiniä, jokunen kuunlilja ja niin edelleen. Niistä
on "kivikkopenkki" tehty.

 

Vaaleanharmaata mursketta polkuihin

Keväällä puutarhan työt jatkuvat tämän istutuksen ympäristön viimeistelyllä. Kuvassakin näkyvät luonnon heinätuppaat jätän edelleen kasvamaan. Tykkään niiden muodosta ja ulkonäöstä, joten suotta mitään valmiiksi upeaa ja puhuttelevaa lähtee uudelleen rakentamaan. Heiniä ympäröivät polut tulevat olemaan yleissävyltään vaaleanharmaata 5/16 mursketta, jota olen jo hankkinut työpaikaltani Rudukselta. Polkujen kiviaineksen värin olin päättänyt jo entuudestaan. Kuivana vaaleanharmaasta, märkänä tumman sävyihin sen tulisi yleisilmeeltään liikkua. Kävi hyvä mäihä, että juuri tarpeisiini sopiva kiviaineksen sävy löytyi mökkiäni lähimpänä sijaitsevalta montulta. Pitkä rahtimatka nostaa kiviaineksen hintaa, joten, mitä tarkemman värivaatimuksen näkyviin jäävälle kiviainekselle asettaa, niin sitä suurempaan rahtikustannukseen kannattaa lähtökohtaisesti varautua.

16. helmikuuta 2014

Onni on kivinen tontti


Vasempaan reunaan
olen kaavaillut kivipuroa,
joka toimisi myös polkuna
tontin yläosalle.

Kiviin ei kyllästy koskaan, paitsi kengässä

Voisi luulla, että kun työkseen näkee kiviä ja niitä asiakkaiden kanssa verbaalisesti pyörittelee päivät pitkät, että kiviin kyllästyy tai ainakin ehtisin työaikana saamaan riittävän suuren vuorokautisannoksen, jotta vapaa-aikanani malttaisin keskittyä aivan muihin asioihin. Tuo luulo ei toteudu minun kohdalla. Toisin on käynyt, sillä vapaa-ajallakin pyöritellään kiviä livenä konttoritöiden vastapainona.

Maakivet ovat monikäyttöisiä

Luonnonkivet tai maakivet, miksipä heitä nyt kutsutaankaan, ovat hyvin monikäyttöinen materiaali. Kiven muoto ja koko ohjaavat käyttöä ja oikeastaan vain mielikuvitus on rajana luomuksien toteuttamisessa.

Kasvit viimeistelevät kivirakenteet

Mökilläni olen käyttänyt kivet semmoisena kuin ne ovat vastaan tulleet, enkä ole lähtenyt työstämään kiviä työkaluilla johonkin tiettyyn muotoon. Kivien työstämisestä minulle ei ole juurikaan henkilökohtaista kokemusta, eikä käsillä ole ollut oikeita työkalujakaan.

Työstämättömyys luonnollisesti vaikuttaa reunuksien ja muurien ulkonäköön. Olen toisaalta mennyt siitä missä aita on matalin, koska olen vain halunnut saada nopeasti paljon näkyvää aikaiseksi. Toisaalta en halua viedä puutarhan ilmettä liian huolitelluksi. Ajattelen myös niin, että saan paikattua muurien ilmettä kasvillisuudella tökkimällä suurimpiin koloihin kivikkokasveja. Reunuksien osalta kasvit tulevat peittämään ne vähitellen, jolloin lopputuloksesta tulee viimeistellympi.

Suo, kuokka ja Jussi - samalla sisulla ja hengellä tähän tehdään istutusaluetta :)





Kivet lisääntyvät sittenkin

Kivien määrä yläosalla tonttia on ollut todellinen yllätys. Vastoin yleisiä uskomuksia olen tullut siihen tulokseen, että kivet ovat kovia sikiämään :) Näkyviä kiviä on paljon, mutta näkymättömissä maan alla niitä tuntuu olevan ihan joka kohdassa. Kuvissa näkyvä kivipaljous on löytynyt istutuskuoppia kaivaessa ja laajemmia istutusalueita valmistellessa. Toistaiseksi vain yksi kivi on ollut niin suuri, että se on jäänyt vanhoille sijoilleen istutusalueen alle. Se lienee juurikin se 'emokivi', joka tämän kivipaljouden ilokseni on loihtinut.

Suurin osa montusta löytyneistä
kivistä ei mahtunut kuvaan.

Varjossa kasvanut rimpula

Yksinään kivien kanssa painiskellessa loppuu aina välillä kädet ja toisaalta oma paino, etenkin jos liian lyhkäisellä rautakangella lähtee kiviä lähestymään. Pitemmillä rungoilla saa enemmän vipuvartta ja isokin kivi tuntuu jälleen kevyeltä. Joskus vain ihminen kohtaa voittajansa ja silloin on parempi taipua kuin teloa itseään. En ole mikään varjossa kasvanut rimpula, mutta täytyy myöntää, että konevoima olisi aina välillä enemmän kuin tervetullutta avuksi.

Projektit jatkuvat

Kuvissa näkyvät ponnistukset ovat kauden 2013 projekteja tai ehkä pitäisi ennemminkin sanoa, että kaudella 2014 jatkuvia projekteja. Syntymässä on uutta istutusaluetta, kivipuroa ja kaksiosaisesta lammesta haaveilen kovasti. Jospa saisinkin lammesta niin syvän ja suuren, että siinä voisi pitää kalojakin. Jos tämä toteutuu niin olen taas saavuttanut yhden haaveistani. Pitkään akvaariokaloja harrastaneena olisi hienoa siirtyä ulkolätäköiden pariin.
 
Taustalla näkyvistä rungoista oli hyötyä
kivien vipuamisessa.
Kivipuron aineksia, reunuskiviä
ja muurin täytettä. Lammenrantaakin
näistä voi lähteä syntymään.



Kivikkokasveja kuinkas muuten kuin kivien joukossa. Kasvualustana on lähes yksinomaan soraa.

Kesän 2012 aikana rakennetut alueet alkavat näyttämään jo joltakin.

Tämä istutusalue reunoineen syntyi vajaassa vuorokaudessa ja vielä ehdin saunomaan
ja nukkumaankin ;)

Kasveja istutuksissani on paljon ja osa näistäkin muuttaa eteenpäin kunhan uusia istutusalueita
valmistuu. Minulla on paha vika haalia kaikkea elävää "lihomaan" ja kokeiltavaksi aina
kun jotain mielenkiintoista tulee vastaan. Tällä tyylin tahtoo olla ongelmia sijoituspaikkojen
löytämisen kanssa. Toisaalta pääsenpähän tutustumaan kasveihin ja kartuttamaan kokemuksiani
niistä. Kasvitietämyksessä kirjaviisaudella ei kovinkaan pitkälle pötkitä, sillä kasvutapa, nopeus ja
kasvukierto on koettava - ei siitä oikein muuten mitään otetta saa. 

Kasvien suhteen olen kiinnostunut kovin monenlaisista
tapauksista puista, pensaisiin ja perennoihin. Oikeastaan
sen parempi, mitä harvinaisempi tai tuntemattomampi
kasvi on kyseessä niin sitä innokkaammin haluan sitä
lähteä kokeilemaan. Erityinen kiinnostuksen kohde ovat
piikkiset kasvit, mutta tähän joukkoon eivät kuulu ruusut.
Punaisen sävyissä keskellä loistaa peruukkipensas
(Cotinus coggygria) Lajike on muistaakseni
'Royal Purple'.


13. helmikuuta 2014

Hosta - kuunliljat

Kuunliljoja (Hosta sp) löytyy joka lähtöön. Väreissä ja koossa on varaa valita. Koko vaihtelee kääpiömäisen pienistä, hyvin matalista ja siroista lajikkeista jättimäisiin, jopa paria metriä lähenteleviin lajikkeisiin. Joitakin kuunliljalajikkeita kasvoi pihassa jo valmiiksi ja paljon olen ehtinyt haalimaan kuunliljoja lisääkin.

Kahdessa ylimmäisessä kuvassa on yksi pihan alkuperäisistä kuunliljoista. Sattuman kauppaa, että törmäsin hyvin samanlaiseen, ellei jopa samaan kuunliljalajikkeeseen Mäntsälän taimivaihtotapahtumassa. Lajike osoittautui hyvin vanhaksi, sillä eräällä harrastajalla oli Hämeen Taimistot Oy:n 1935-1936 taimihinnasto mukanaan, jossa lajike oli jo mainittuna. Hinnastosta on muutamia kuvia alempana ketjussa. Hinnastossa kuunlilja on mainittuna Funkia nimellä, tarkemmin Funkia aurea variegata. Ainakin harrastajalta hankkimani, erittäin hyvin kehittynyt, iso kuunliljapuska on hinnastossa esiteltyä vanhaa lajiketta.












 



 








19. tammikuuta 2014

Mökkipiha muuttuu 2012 - 2013

Kuvia ei ole koskaan liikaa. Jälleen tulin sen huomanneeksi. Mielikuva, että olen kuvannut mökkipihan muutoksia paljon, jopa liikaakin, osoittautui vääräksi. Todellisuudessa digijärkkärin sijaan kädessä on pysynyt paremmin kännykkä ja kuvat ovat sen mukaisia. Toisaalta huomasin kuvanneeni paljon yksityiskohtia laajempien näkymien sijaan, joten ennen jälkeen kuvasarjojen kokoaminen tulee olemaan haastavaa, ellei jopa aivan toivotonta.  

Kuvasarja kesäkuusta 2012 lokakuuhun 2013


Oheinen kronologinen kuvasarja näyttää, miten metsäisen tontin pienehkö alue muuttuu puutarhamaisemmaksi noin puolentoista vuoden aikana. Naapurimökille on varsin esteetön näkymä puiden raivaamisen jäljiltä, mutta olen istuttanut rajan tuntumaan pensaita näkösuojaksi. Niiden kehittyminen ottaa aikansa. Muutamien vuosien päästä tilanne tulee olemaan jo taas aivan toinen, ja pääsen arvioimaan, miten hyvin olen onnistunut tavoittelemissani asioissa. Näkösuojaistutus on monilajinen ja vaihteleva, sillä se mukailee paremmin luonnon monimuotoisuutta ja istuu luontevammin myös ympäröivään metsämaisemaan.

Kuvattu 3.6.2012



Kuvattu 24.6.2012

Kuvattu 4.7.2012

Kuvattu heinäkuun lopulla 2012



Kuvattu 20.8.2012



Kuvattu 24.10.2012



Kuvattu 10.5.2013



Kuvattu 16.6.2013
 
Kuvattu 2.10.2013


Kuvattu 2.10.2013


Kuvattu 19.10.2013

12. tammikuuta 2014

Pionit näyttävät parastaan - 8.7.2012

Alkukesästä arvuuttelin nuppujen perusteella, että minkä värisiä pionit mahtaisivat olla. Enää ei tarvinnut arvailla. Sinällään hienoa, että näennäisen vaatimattomissa olosuhteissa nämä jaksoivat kukkia näinkin hyvin. Väärässä paikassa näistä jokainen oli ja sittemmin olen ne siirtänyt pois mökin seinustalta maalaaminsen ja piharemontin tieltä. Samalla vaihtui kasvualusta ravinteikkaammaksi kohopenkiksi ja uskon, että jatkossa kukkaloistoa tulee riittämään vuosiksi eteenpäin.

Mieli muuttuu ja maku kehittyy

En pioneistakaan erityisemmin ole tykännyt ennen mökin hankkimista. Ehkä minun kiinnostus suuntautuu loppujen lopuksi enemmän puuvartisiin kuin perennoihin. Lapsuuden kodissa oli juurikin samaiset pionisävyt rinnakkain, lienee lajikekin ollut sama, kun näistäkin paljastui. Paljon kukkia niissäkin oli, mutta tukemisessa oli oma vaivansa, ettei kasvusto kaatunut ja kukat painuneet maahan. Ovathan pionit upeita ja isokukkaisia, mutta jotenkin niin ylirunsaita, että hieman vielä ottaa aikaa sulatella ja makustella kummalle kantille lopullinen mielipide näistä asettuu. En sentään pihan perälle näitä kärrännyt, vaan siirsin paraatipaikalle ja sittemmin olen saanut muutamia pioneja lisääkin. Olen huomannut, että täytyy antaa itselleen aikaa tottua, tutustua ja ihastua. Ensisilmäys ei aina tuo oikeaa tuntemusta, ja tarmon puuskassa voisi tulla tehneeksi enemmän tuhoa kuin hyvää, jos siltä seisomalta toimeen ryhtyisi. Edellisen omistajan puutarhaperinnön vaalimisen nimissä näille tulee löytymään aina paikka puutarhassani.

Pioni (Paeonia).


Pioni (Paeonia) ja sävyt, joista pidän.


Pioni (Paeonia).

Pioni (Paeonia).

Pioni (Paeonia).

Pioni (Paeonia). Tämä on vähän liikaa tyttöjen juttuja, mutta olkoon :)

Maariankello, (Campanula medium).


Maariankello, (Campanula medium). Tätä olen sittemmin löytänyt pihalta valkoisena
ja vaaleanpunaisenakin.


Tiarella, (Tiarella). Lajike hukassa toistaiseksi.

Tiarella, (Tiarella). Samoin tämän lajike ei ole tiedossa.

rohtosormustinkukka, (Digitalis purpurea)
Tarha-alpi, (Lysimachia punctata) ja rohtosormustinkukka, (Digitalis purpurea).



Tarha-alpi, (Lysimachia punctata).


rohtosormustinkukka, (Digitalis purpurea)
Tarha-alpi, (Lysimachia punctata) ja
rohtosormustinkukka, (Digitalis purpurea).

21. joulukuuta 2013

Matka menneisyyteen - löytöjä pihalta 4.7.2012


Ihailtavaa täsmällisyyttä. Metsäpirtin multatoimitus mäjähti
juuri siihen, mihin sen toivoinkin tulevan.

Pioni (Paeonia). Lajike hukassa, tietävämmät saavat auttaa ;)

Rohtosormustinkukka (Digitalis purpurea).


risteymä
Akileijaristeymä (Aquilegia).

Punapietaryrtti (Tanacetum coccineum) jaksaa kukkia
edelleen.

Punapietaryrtti (Tanacetum coccineum).

risteymä
Akileijaristeymä (Aquilegia).

risteymä
Akileijaristeymä (Aquilegia).

Rohtosormustinkukka (Digitalis purpurea).


Rohtosormustinkukka (Digitalis purpurea).






Tämä lienee tiikerililja (Lilium lancifolium).


risteymä
Akileijaristeymä (Aquilegia).





risteymä
Akileijaristeymä (Aquilegia).

risteymä
Akileijaristeymä (Aquilegia).