Näytetään tekstit, joissa on tunniste puiden kaataminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puiden kaataminen. Näytä kaikki tekstit

3. maaliskuuta 2014

Paljasta pintaa

Maaperän ohjaamia ratkaisuja

Puutarhan toteuttaminen ja ratkaisujen ideoiminen ottaa aikansa. Puutarhani rakentamistani voisi kuvata prosessiksi, jossa palaset yksi toisensa jälkeen löytävät paikkansa. Tämä palapeli ei kuitenkaan ole mikään tavallinen palapeli, vaan tässä "palasen" alustalla on hyvinkin suuri merkitys lopputuloksen kannalta. Maaperä on varsin määräävässä asemassa, mihin suuntaan kehitys tietyllä osalla puutarhaa lähtee kulkemaan. Maisemasuunnittelijana minun pitäisi piirtää koko alueesta suunnitelma, tallentaa ajatukseni ja toiveeni planssille, ja edetä toteuttamisessa järjestelmällisesti laaditun suunnitelman mukaisesti. Mökin lähiympäristön suhteen aionkin niin toimia, mutta tästäkin huolimatta lopputuloksen kanssa käynee niin, että kovin suuretkin linjat voivat vielä muuttua toteutusvaiheessa. Ei siis mene niin kuin Strömsössä tämäkään homma, vaan asioita parsitaan kasaan sen mukaan, mitä yllätyksiä maaperässä vastaan tulee.

Tilanne mökin hankinnan jälkeen kesäkuussa 2012.




 

Haaveet jalostuivat matkan varrella paremmaksi todellisuudeksi

Hyvänä esimerkkinä tilanteen mukaan tarkentuvasta suunnitelmasta ovat nämä kolme kuvaa. Ylimmäisessä kuvassa on tilanne mökin ostamisen jälkeen. Kuvasin ensimmäisillä käyntikerroilla lähtötilannetta, jotta voisin myöhemmin arvioida tapahtunuttta muutosta. Haaveilin avarammasta näkymästä tontin yläosan männikköön ja kivikkoon, joten joitakin puita pitää saada nurin. Se oli hyvin selvää alusta lähtien. Muita ajatuksia ei tämän tontin osan kehittämisestä ollut juurikaan muodostunut. Jossakin vaiheessa ryhdyin haaveilemaan kivikkopuutarhan rakentamisesta huussin ja varaston välille. Hankkimani kasvit ohjasivat tekemään kivikosta perinteisemmän perennapenkin, mutta onneksi tilaa on vielä kivikkokasveillekin. 

Tilanne loppukesällä 2013, kun havahduin viimein tajuamaan, mitä sammalen
alla piileekään.

 

Pintaa esiin ja heti

Eräänä kauniina päivänä pihalla liikkuessani tajusin kuin salaman lyömänä, että sammalen allahan piilee varsin sileä kallio. Olisihan se pitänyt jo aikaisemmin tajuta, mutta ei vaan ollut pälkähtänyt asia mieleen. Poissa näkyvistä, poissa mielestä tuntui toimineen liiankin hyvin. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kalliohan täytyi saada näkyviin. Pidän kivistä ja kallioista ja eihän mitään näin suuremmoisen hienoa voi jättää sammalen alle piiloon. Siinä ei kauaa nokka tuhissut, että sain kuorittua kallion näkyviin.

Innostus toimii hyvänä kannustimena, mutta toisessa vaakakupissa ovat ympäri tonttia odottavat, osin keskeneräiset projektit. Voisikohan sitä tehdä yhden asian joskus kunnolla loppuun saakka ja sitten siirtyä vasta seuraavan projektin pariin... Onnistun toistuvasti huijaamaan itseäni sillä, että joku toinen työ on tärkeämpi saada alulle kuin toisaalla valmista. Tästä syystä puutarhaani ei ihan pian tulla näkemään osallistumassa avoimiin puutarhoihin. Raakile on raakile ja pääosin keskeneräistä puutarhaa ei minun luonnolla esitellä laajalle yleisölle, vaikka tässä asiasta avoimesti kirjoitankin.


Sipulikukkia, iriksiä, koristeheiniä, jokunen kuunlilja ja niin edelleen. Niistä
on "kivikkopenkki" tehty.

 

Vaaleanharmaata mursketta polkuihin

Keväällä puutarhan työt jatkuvat tämän istutuksen ympäristön viimeistelyllä. Kuvassakin näkyvät luonnon heinätuppaat jätän edelleen kasvamaan. Tykkään niiden muodosta ja ulkonäöstä, joten suotta mitään valmiiksi upeaa ja puhuttelevaa lähtee uudelleen rakentamaan. Heiniä ympäröivät polut tulevat olemaan yleissävyltään vaaleanharmaata 5/16 mursketta, jota olen jo hankkinut työpaikaltani Rudukselta. Polkujen kiviaineksen värin olin päättänyt jo entuudestaan. Kuivana vaaleanharmaasta, märkänä tumman sävyihin sen tulisi yleisilmeeltään liikkua. Kävi hyvä mäihä, että juuri tarpeisiini sopiva kiviaineksen sävy löytyi mökkiäni lähimpänä sijaitsevalta montulta. Pitkä rahtimatka nostaa kiviaineksen hintaa, joten, mitä tarkemman värivaatimuksen näkyviin jäävälle kiviainekselle asettaa, niin sitä suurempaan rahtikustannukseen kannattaa lähtökohtaisesti varautua.

19. tammikuuta 2014

Mökkipiha muuttuu 2012 - 2013

Kuvia ei ole koskaan liikaa. Jälleen tulin sen huomanneeksi. Mielikuva, että olen kuvannut mökkipihan muutoksia paljon, jopa liikaakin, osoittautui vääräksi. Todellisuudessa digijärkkärin sijaan kädessä on pysynyt paremmin kännykkä ja kuvat ovat sen mukaisia. Toisaalta huomasin kuvanneeni paljon yksityiskohtia laajempien näkymien sijaan, joten ennen jälkeen kuvasarjojen kokoaminen tulee olemaan haastavaa, ellei jopa aivan toivotonta.  

Kuvasarja kesäkuusta 2012 lokakuuhun 2013


Oheinen kronologinen kuvasarja näyttää, miten metsäisen tontin pienehkö alue muuttuu puutarhamaisemmaksi noin puolentoista vuoden aikana. Naapurimökille on varsin esteetön näkymä puiden raivaamisen jäljiltä, mutta olen istuttanut rajan tuntumaan pensaita näkösuojaksi. Niiden kehittyminen ottaa aikansa. Muutamien vuosien päästä tilanne tulee olemaan jo taas aivan toinen, ja pääsen arvioimaan, miten hyvin olen onnistunut tavoittelemissani asioissa. Näkösuojaistutus on monilajinen ja vaihteleva, sillä se mukailee paremmin luonnon monimuotoisuutta ja istuu luontevammin myös ympäröivään metsämaisemaan.

Kuvattu 3.6.2012



Kuvattu 24.6.2012

Kuvattu 4.7.2012

Kuvattu heinäkuun lopulla 2012



Kuvattu 20.8.2012



Kuvattu 24.10.2012



Kuvattu 10.5.2013



Kuvattu 16.6.2013
 
Kuvattu 2.10.2013


Kuvattu 2.10.2013


Kuvattu 19.10.2013

15. joulukuuta 2013

Pilkettä silmäkulmassa


Mitä pitemmälle kesä eteni, sitä vahvemmaksi tuli tahto päästä ylimääräisistä puista eroon. Multa kasa odotti kärrääjäänsä ja hankittuja kasveja melkoinen läjä istuttajaansa, mutta tärkeimmät asiat oli hoidettava ensin. Heinä-elokuulla alkoi viimein tapahtumaan. Sain isän kaveriksi puiden kaatamiseen tai hän jopa tarjoutui avuksi. Kaatamatta puut olisivat minulta jääneetkin tai olisi pitäytynyt turvautua ammattiapuun.

Puuta on nurin kesällä 2012, mutta on niitä vielä pystyssäkin. Vasemman reunan koivuryhmä ja kuvassa näkyvät kuuset kaatuvat keväällä 2014.

Harkiten hyvä tulee

Puiden merkitseminen oli kovin palkitsevaa puuhaa. Aina kun sain nauhan puun ympärille niin helpotti - kohta tätäkään ei ole tässä enää. Kun viimein päästiin kaatamiseen kiinni huomasin olleeni liian varovainen kaadettavien puiden suhteen. Nauharulla käteen ja uudelle kierrokselle sillä silmällä. Parempi varovaisuus kuin katumus tässäkin asiassa, sillä en halunnut jäädä mökkeineni avohakkuualueellekaan.
 
Oksia olen käyttänyt grillaamiseen. Karsimalla varsin ohuetkin oksat, pääsin eroon valtavasta risuongelmasta. En tiedä mihin olisinkaan joutunut niiden kanssa muuten.

Pokasahakin soi

Puita kaadettiin kahteen otteeseen kesällä 2012 ja sen jälkeen olen joitakin kaadellut vielä pokasahalla muinaista metsuria leikkien. On se vaan niin rankkaa puuhaa, että täytyy nostaa hattua tervaskannoille, jotka aikanaan viettivät talvet tukkimetsässä. Tulipahan sekin kokeiltua, jotta on edes aavistus, mitä perheen elättäminen on vaatinut.

Tässä kohtaa oli vielä kovin suuret luulot itsestään. Kyllä, kaikki hakkaan kirveellä haloiksi. Sen kuin vain napsuttelee aikansa kuluksi.

Usko meinasi loppua, puut eivät

Tontilta kaadettujen puiden määrä on nyt jo jossakin 140-150 rungon paikkeilla ja ensi keväänä kaatuu vielä noin 40 runkoa lisää. Sitten olen päässyt siihen tilanteeseen, jota olen tavoitellutkin - pääsen viimein huoletta istuttamaan uusia, pienempikasvuisia koristepuita etenkin alaosalle tonttia, jotta ne jonakin päivänä antaisivat iloa, ulkonäköä, suojaa ja yksityisyyttä pihaan.

Nurin meni raitaa, kuusta, leppää, mäntyä, pihlajaa, haapaa, enimmäkseen kuitenkin koivua.


Muuttuiko mikään?

Yleisilme - onko se muuttunut puiden kaatamisen myötä? Sanoisin, että yllättävän vähän. Naapuri kyllä kommentoi lähinnä häkeltyneenä, mutta kovin tyytyväisenä, että hänenkin tontille paistaa nyt aamuaurinko. Suurin muutos on ollut varjoisuuden väheneminen ja toisaalta se, puiden kaataminen on antanut tilaa ja mahdollistanut uusien istutusten tekemisen. Valon määrän lisääntymisen huomasi myös heinikoiden kasvun lisääntymisenä. Tätä vahvistaa osaltaan lisääntynyt ravinteiden ja kosteuden määrä, kun puut eivät vie enää suurinta osaa siitä, mitä on tarjolla.
Olemassa olevaa ja minun jo istuttamaa kasvillisuutta säästellen kieli keskellä suuta tähtäillen. Hyvin se meni, mutta oliko minun ihan pakko hankaloittaa raivaustyötä tekemällä kaatamiselle esteitä. En vain maltanut olla tarttumatta puutarhan rakentamiseen, kun sitä vartenhan mökin alkujaan hankin.
 
Näköalat kivikkoiseen rinteeseen avartuivat. Nyt pääsen ihailemaan käkkyräisiä mäntyjä ja sammaloituneita kiviä saunan ovelta saakka.
 
Naapurin jokakesäinen vieras oli sanonut ihmetellen, että "ai tuollakin on mökki", kun eihän sen puumäärän läpi nähnyt mitään aikaisemmin.
 
Alppiruusu odottaa istuttajaansa, mihinkähän sen tälläisi? Reilu vuosi myöhemmin se voi erittäin hyvin ja näytti jopa siltä, että ensi keväänä voi olla kukkiakin tulossa. 
 
Muutama pölli, mutta ei se tähän jäänyt.
Oksien seasta löytyi muutama pölli lisää.
  
Muuri, joka muistutti olemassa olostaan aina ohi kulkiessa. - Tartu kirveeseen, pilko minut, että pääsen kuivumaan...

Niin kauas kuin silmä siintää...

Miten tuokin kuusipöllikasa otti pattiin, parhaalla paikalla näkymää estämässä. Ei auttanut kuin sietää, ja ottaa päivä kerrallaan.
Kirves käteen ja menoksi. Henkilövahingoilta vältyttiin.

Vaikka kova äijä olenkin, niin ei, näitä kaikkia en pilkkonyt kirveellä. Suurimmat halkaisin muutamaan osaan ja isä pilkkoi loput itse rakentamallaan klapikoneella, joka on palvellut jo useamman kymmenen vuotta uskollisesti.

Ihan itse omin käpälin kirveellä pilkottuja halkoja. Todellisuus ja urakan suuruus alkoi paljastumaan. Kuka lie nuo kuunliljatkin haalinut. Se sama hamsteri sai puskat maahan vasta viikkojen vedessä liottamisen jälkeen.

Vaiheessa, mutta ei maalissa. Pinoon, pinoon, pinoon. Onneksi sain tässäkin puuhassa apua mahtavilta ystäviltä, jotka ampiaisen pistoksista huolimatta jatkoivat sinnikkäästi.


Kasa siellä, toinen täällä ja katto täynnä kaikkea rutaa. Sekin on vähenemään päin, kun osa puista on poissa. Ilma kiertää, aurinko pääsee kuivattamaan katon paremmin kuin ennen, joten sammalkasvuston parhaat päivät ovat takana päin.
Syksy 2013 ja olen omavarainen halkojen suhteen, jopa niin, että olen yrittänyt myydä osan pois. Mökissäkin on väri ja katto muuttunut, mutta siitä lisää tuonnempana.

Ken ihmettelee halkojen hintaa, niin suosittelen kokeilemaan. Puuhassa ei pääse tuntipalkoille, mutta kyllähän sitä aikansa kuluksi ja läskejä polttaakseen tätäkin tekee.